Kuulumisia vuosikokouksesta


Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 19.3. Ravintola Harlekiinissa ma klo 18.30.

  • Keskustelimme porukalla ajankohtaisista, alueella asumiseen vaikuttavista tapahtumista ja viranomaisten sekä muiden toimijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
  • Laadimme alustavan toimintasuunnitelman uudelle kaudelle. Suunnitelmissa on perinteisen kyläjuhlan lisäksi monenlaista yhteistä ohjelmaa, ja uusia ideoita otetaan ilolla vastaan!
  • Vuoden 2011 lopun tietojen mukaan yhdistyksemme jäsenrekisterissä oli kirjoilla 105 varsinaista ja 49 kannatusjäsentä.
  • Yhdistyksen jäsenmaksu pysyy ennallaan (varsinaiset jäsenet 10 euroa/vuosi).  Tilisiirtomakkeet jaetaan alueen kotitalouksiin lähiviikkojen aikana.
  • Yhdistyksen hallitukseen saatiin mukaan myös uusia jäseniä. Vastaavasti pari konkaria siirtyi hallitustyöskentelyn osalta ”reserviin”. Lämpimät kiitokset parin vuoden yhteistyöstä ja ahkeroinnista Viitasen Pertille ja Penttisen Karille! Onneksemme nämä hallituskonkarit ovat kuitenkin lupautuneet jatkamaan taustajoukoissa.
  • Yhdistyksen tiedotusta jatketaan entiseen malliin. Kuulumisia kerrotaan kotisivujen ja sähköpostin välityksellä, mutta tärkeimmät tiedotteet jaetaan myös kirjeitse. Lisäksi harkitsemme mahdollisuutta lähettää ilmoituksia myös paikallislehtien tapahtumapalstalle.

Haluan yhdistyksen pj:na kiittää luottamuksenosoituksesta jatkokauden suhteen. Pidämme hallituksen ensimmäisen kokouksen ensi viikolla ja valitsemme tällöin myös varapj:n, sihteerin ja taloudenhoitajan. Lisätietoa luvassa.

Mutta pidemmittä puheitta. Mukavaa kevättä teille kaikille. Tulkaa rohkeasti mukaan alueella järjestettäviin tapahtumiin. Niitä kehitellään pitkin vuotta ja ideat ovat tervetulleita!

Yhteistyöterveisin Tiia, pj.