Uusi hallitus kokoontui ensimmäisen kerran tänään


Uusi hallitus järjestäytyi tänään. Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Jouko Nyman, sihteeriksi Jaakko Pakkanen ja taloudenhoitajaksi Kari Kuosmanen.

Ensimmäisessä kokouksessaan hallitus ryhtyi suunnittelemaan kuluvan toimintakauden tapahtumia. Ohjelmassa tulee olemaan mm. petanquen pelaamista, pihakirppis elokuussa ja kyläjuhla loppusyksystä.  Todennäköistä on myös se, että järjestämme siivoustalkoot Rääkänpään ympäristön puistoalueiden hyväksi 6.5.2011. Asia varmistuu lähiaikoina.

Muistutukseksi vielä, että kaikki palaute yhdistyksen toiminnasta on tervetullutta! Voitte kääntyä kenen tahansa hallituksen jäsenen puoleen, mikäli yhdistyksen toiminnan suhteen herää ideoita tai muuta kommentoitavaa.

Mukavaa alkukevättä toivotellen yhdistyksen pj. Tiia Viljanen