Kategoria:  

  • Yhdistyksen lähettämä kirje on ollut teknisen lautakunnan käsiteltävänä 28.6.2011

    Yhdistyksemme lähetti maaliskuun puolessa välissä teknisen toimialan käsiteltäväksi Rääkänpään alueen kehittämistä koskevan kirjeen. Kirjeen avulla pyrittiin saattamaan kaupungin tietoon Rääkänpään alueen liikennejärjestelyjä, puhtaanapitoa, Puutarhakadun vesi- ja viemäriongelmia sekä kulttuuriympäristön vaalimista koskevia asioita. Kirjeemme oli nostettu teknisen lautakunnan käsiteltäväksi vihdoin tällä viikolla. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on luvattu toimittaa yhdistyksen hallitukselle 8.7.2011. Kokoonnumme yhdistyksen hallitusporukalla seuraavan kerran…

  • Yleisötilaisuus keskustataajaman osayleiskaavaehdotuksesta

    Keskustaajaman osayleiskaavaehdotus ja ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelma ovat nähtävillä kaavoitusyksikössä vielä noin kolmen viikon ajan. Vaikuttaa siltä, että kaavaehdotus ei tällä kertaa sisällä suoranaisesti meidän yhdistyksen toiminta-alueeseen kohdistuvia vaikutuksia. Muistutukseksi kuitenkin, että kaupunki järjestää edellä mainittujen suunnitelmien osalta (kaikille kuntalaisille avoimen) yleisötilaisuuden Hyvinkään Laureassa keskiviikkona 25.5.11 klo 18-20. Jos aikataulut antaa myöten, kannattaa käydä kuulolla!

  • Uusi hallitus kokoontui ensimmäisen kerran tänään

    Uusi hallitus järjestäytyi tänään. Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Jouko Nyman, sihteeriksi Jaakko Pakkanen ja taloudenhoitajaksi Kari Kuosmanen. Ensimmäisessä kokouksessaan hallitus ryhtyi suunnittelemaan kuluvan toimintakauden tapahtumia. Ohjelmassa tulee olemaan mm. petanquen pelaamista, pihakirppis elokuussa ja kyläjuhla loppusyksystä.  Todennäköistä on myös se, että järjestämme siivoustalkoot Rääkänpään ympäristön puistoalueiden hyväksi 6.5.2011. Asia varmistuu lähiaikoina. Muistutukseksi vielä, että kaikki palaute…

  • Vuosikokouskuulumisia

    Rääkänpään asukasyhdistys ry kokoontui eilen 27.maaliskuuta 2011 historiansa toisen sääntömääräisen vuosikokouksen puitteissa. Kokouksessa vahvistettiin muun muassa viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä nimettiin hallituksen uudet jäsenet. Kokousväki esitti runsaasti toiveita ja ideoita yhdistyksen uuden toimintavuoden varalle. Esimerkiksi yhteisille kulttuurireissuille, kirpputorin järjestämiselle, petanque-seuralle ja kyläjuhlalle näytettiin vihreätä valoa. Vilkasta keskustelua herättivät myös Puutarhakadun viemäröintiin liittyvät ongelmat,…

  • Vuosikokous lähestyy!

    Asukasyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään tänä vuonna ravintola Harlekiinissa sunnuntaina 27.3.2011 alkaen klo 14. Kokouskutsu ja tarkempi ohjelma jaetaan kaikkiin alueen talouksiin lähipäivinä, mutta päivämäärä kannattaa kirjata muistiin saman tien! Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja juttelemaan muuten vaan!

  • Rääkänpää-postimerkkien tilaus on käynnissä!

    Rääkänpää-logolla varustetut postimerkit ovat tilattavissa 18.9.2010 saakka! Olemme saaneet tilauslomakkeille säilytyspaikan ravintola Harlekiinista. (Harlekiinissa on nähtävissä postimerkistämme myös mallikappale.) Merkit maksetaan etukäteen. 20 kpl:een arkki 1.luokan Rääkänpää-postimerkkejä maksaa 30 euroa. Jos haluat tilata Rääkänpää-merkkejä–> Käy tekemässä tilaus kahden viikon sisällä ravintola Harlekiinissa. –> Saat merkit kotiosoitteeseesi syyskuun loppupuolella.

  • Lehtileikkeet luettavissa!

    Huom. Kevään ja kesän aikana julkaistut lehtileikkeet on nyt koottu tänne meidän kotisivuille. Lehtileikkeet löytyvät ”Artikkelit”-otsikon alta.

  • Hyvinkään valtuusto tänään:

    Rääkänpään alue pysyy omakotitaloalueena! –> Alamme asukasyhdistyksen voimin suunnittelemaan yhteisiä illanistujaisia elokuulle. Tarkempi ajankohta vahvistuu lähiviikkoina. Mukavaa juhannusta kaikille!

  • Kaupunginvaltuuston kokous tulossa 21.6.2010

    Klo 18 ammattioppilaitoksella, tähän tilaisuuteen kuulolle päästään myös me kuntalaiset.

  • Kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja 7.6.10

    … on julkistettu verkossa tänään! Pöytäkirjan liitteenä on tiivistelmät kaupungille toimitetuista mielipiteistä sekä kaupungin vastine myös Rääkänpään osalta. Lue lisää osoitteesta http://195.165.32.152/ktweb/ Ellei löydy yllä olevalla osoitteella, kokeile tätä polkua: www.hyvinkaa.fi–>Hallinto ja kaupunkitieto–>Poliittinen päätöksenteko–> Esityslistat ja pöytäkirjat–>Kaupunginhallitus 07.06.2010.